Buddhalaisuuden pääkohdat

Johdanto buddhalaisuuteen

Gonsar Tulku Rinpoche

Buddhalaisuudesta puhuttaessa viitataan erittäin laajaan ja syvälliseen aiheeseen. Tiedän vain yhden pisaran tästä suuresta tiedon valtamerestä, kuitenkin esitän tässä lyhyen spontaanin johdannon muutamaan dharman peruskohtaan.

Luultavasti tiedätte kaikki, että buddhalaisuus on yksi maailman suurista uskonnoista. Suurin valtaosa osa teistä tiennee buddhalaisuuden juontuvan Buddha Śākyamunista, joka syntyi Lumbinissa noin 2500 vuotta sitten. Monelle lienevät Buddhan suurteot tuttuja ja kestäisi liian kauan kuvailla ne kaikki. Hän ilmensi täyden valaistumisen 35-vuotiaana; sen jälkeen hän eli 80-vuotiaaksi. Valaistumisensa jälkeen hän pääasiassa käytti aikansa opettamiseen parinirvāņaansa saakka.

Buddha opetti ensiksi neljä jaloa totuutta, jalo totuus kärsimyksestä, jalo totuus kärsimyksen syystä, jalo totuus lakkaamisesta (tai vapautumisesta) ja jalo totuus polusta. Ajan mukana Sittemmin hän antoi moninaisia opetuksia, oppilaiden tarpeiden ja henkisten taipumusten mukaan.

Aluksi Buddhan opetukset levisivät laajalti Intiassa. Seitsemännellä vuosisadalla tiibetiläiset saivat tietää Buddhan opetuksista. Huomattuaan näiden opetusten oivallisen arvon he suurin ponnistuksin toivat ne Tiibetiin. Moni matkusti Intiaan opiskelemaan buddhalaisuutta. Muutamat merkittävät suuret intialaismestarit kutsuttiin opettamaan Tiibetiin.

Aikaisemmin tiibetiläiset olivat “kansa Himalayan tuolla puolen” ja vuoristolaisina he olivat vahvoja ja aika hurjia. Tuolloin tiibetiläiset pitivät taistelusta. Heillä oli voimakkaita sotajoukkoja ja sotivat joka taholla. Vasta Buddhan oppien tultua Tiibetiin hurja kansa kesyyntyi. Buddhan opetuksin kansa tuli lempeämmäksi, ja maalle koitui niistä monia etuja.

Tuntevat olennot

Buddhan opetusten keskuksena ovat elolliset tuntevat olennot (sattva, prājñin). Ne ovat pääasia kaikessa opetetussa, eivät Buddha, yliluonnollisten kykyjen saavuttaminen, minkäänlainen jumala / jumaluus tai filosofinen aihe. Näistä yksikään ei ole tärkeintä buddhalaisuudessa vaan elolliset, tuntevat, mielen (citta, manas) ja tietoisuuden omaavat olennot.

Mikä luonnehtii tietoisuuden omaavia olentoja? Heidän mielensä mahdollistaa tietämisen ja ymmärtämisen, ja heillä on myös kyky kokea onnellisuutta ja kärsimystä. Olemassa olevissa on paljon mieltä omaamattomia kuten autot, mitkä eivät kykene tietämään eivätkä kokemaan onnellisuutta ja kärsimystä. Tuntevilla olennoilla on mieli ja näin tunteet kokea onnea, heillä on kyky kokea onnellisuutta ja kärsimystä. Me ihmiset emme ole ainoat, joilla on tämä ominaispiirre: on monia laillamme tietäviä ja tuntevia, ulkonäöltään erilaisia olentoja.

Kaikilla olennoilla on myös yhtäläinen oikeus kokea onnellisuutta ja välttää kärsimystä.

Uskonnon harjoittaminen on näin ollen siis suoraan yhteydessä olennon kokemaan onnellisuuteen ja kärsimykseen. Koska mielen omaava olento kykenee toivomaan onnellisuutta ja välttämään kärsimystä, voidaan puhua uskonnon harjoittamisen välttämättömyydestä ja arvosta. Uskonnon harjoittamisella on vähän tarkoitusta yhteydettä tunteviin olentoihin ja heidän kokemaansa onnellisuuteen ja kärsimykseen. Tämä ei luonnehdi vain Buddhan opetuksia, vaan sen tulisi olla jokaisen uskonnon harjoittajan todellinen tavoite.

Jos teemme yhteenvedon Buddhalaisuuden harjoittamisesta, voimme puhua näkymästä? Tiivistäen buddhalaisuuden harjoittamisen kolme osaa, ne ovat näkemys (dŗşṭi), menettely eli käytös (caryā), ja meditaatio (bhāvanā). Ne ovat kolme buddhalaisuuden osaa. Jotta mikään pätevä henkinen harjoitus olisi täydellinen, siihen on kuuluttava nuo kolme osaa.

Näkemys?

Puhtaan ja oikean näkemyksen omaaminen on välttämätöntä. Mielestämme puuttuu selkeys ja se on täynnä tietämättömyyttä. Oikea näkemys olevasta ja ei-olevasta voidaan saavuttaa vain kehittämällä puhdasta näkemystä, vain sillä pystytään tietämään totuus.

Tällainen näkemys ei voi olla mikä tahansa näkemys., vaan sillä on ymmärrettävä oikein peruste, polku ja tavoite eli todellinen vallitseva tilanne, muutos seuraanto ja saavutettava päämäärä. Näkemyksen tulisi ymmärtää oikein perusteet, polun ja tavoitteet. 'Oikealla’ tarkoitetaan, että asiat tulisi käsittää todellisina olemassaolontapansa mukaan mielikuvitta.

Käytös

Tämä on siis oikea näkemys. Mutta kysyttäessä onko oikea näkemys riittävä, vastaus on kielteinen: oikea mielen näkemys ei auta ellei käyttäytyminen ole sen mukaista. Käytös on tärkeintä. Käytös tarkoittaa kehon, puheen ja mielen toimintaa. Nimenomaan käyttäytyminen, ei filosofia vaan teot määräävät, koetaanko onnellisuutta vai kärsimystä. Tämä pätee sekä yksilö- että joukkotasolla.

Niinpä on tärkeätä ja välttämätöntä toimia oikealla ja hyödyllisellä tavalla ja välttää taitamatonta käytöstä. Mikä on sitten hyödyllistä ja mikä turmiollista? Teot jotka suoraan tai epäsuoraan aiheuttavat kärsimystä itselle ja toisille ovat turmiollisia tekoja. Suoraan tai epäsuoraan itselle ja toisille kärsimystä aiheuttavat teot ovat taitamattomia, aitoa hyvinvointia nyt lopullisesti itselle ja toisille tuottavat teot ovat taitavia. Teot, jotka tuovat todellista hyvinvointia itselle ja toisille nyt ja lopullisesti, ovat hyödyllisiä tekoja. Tätä tarkoitetaan hyödyllisillä ja turmiollisilla teoilla. Turmiollisia tekoja välttävä ja hyödyllisiin tekoihin johtava käytös on mitä tärkeintä omata.

Etiikka onkin buddhalaisuuden tärkeimpiä asioita. Mielen kehitystason mukaan on monta etiikan tasoa, mutta kaiken etiikan perustana buddhalaisuudessa on aina vahingoittamattomuus (ahiṃsa). On ehdottomasti vältettävä muiden elämän vahingoittamista keholla, puheella ja mielellä. Vahingoittamisaikeen poistaminen ja muitten auttaminen kaikin keinoin on buddhalaisen etiikan tarkoitus.

Kaiken vahingon poistamiseksi ja muiden auttamiseksi parhaiten täytyy poistaa itsekkyys. Niin kauan kuin itsekkyyttä ei ole kokonaan poistettu, ei ole mahdollista välttää muiden vahingoittamista eikä olla muille täysin hyödyksi. Itsekkyys on näin ollen suurimpia erehdyksiä, erehdyksistä jonka haluamme haastaa, voittaa ja poistaa. Itsekkyyden poistaminen ei kuitenkaan ole helppoa. Itsekkyyttä on erittäin karkeasta hyvin hienoon itsekkyystasoon. Toisinaan pystyttäneen hallitsemaan karkeinta itsekkyyttä, mutta on harjoitettava hyvin pitkään itsekkyyden jäännöksetöntä poistoa.

Näin käytös on buddhalaisuudessa äärimmäisen tärkeä, putipuhdas ja taitava käytös on kulmakivi.

Meditaatio

Oikean näkemyksen ja käytöksen perustan omaksumisen jälkeen voi olla hyvin hyödyllistä harjoittaa meditaatiota. Mistään mietiskelystä ei koidu lainkaan hyötyä oikeatta näkemyksettä ja käytöksettä, jotka mahdollistavat oikean meditaation, koska mietiskely ei ole vain rentoutumista, vaan pikemminkin asteittaista mielen harjoittamista. Mieltä voidaan koulia ja harjoittaa ainoastaan, jos omataan puhtaan näkemyksen selkeys ja tervehenkinen käytös. Niinpä näitten kolmen pitää yhdistyä.

Jos esimerkiksi halutaan rakentaa talo, tarvitaan tukeva alusta; sitten tiiltä ja puuta jne. Sen jälkeen voidaan aloittaa itse rakentaminen ja edistyä päivä päivältä. Samoin tarvitaan hyvän etiikan perusteet ja sitten puhtaan näkemyksen antavat rakennusaineet. Vasta sitten pystytään aloittamaan itse rakentaminen mielen todellisella kehittämisellä ja harjoittamisella.

Mietiskelypolun seuraamiseksi tarvitaan pätevä mestari, vain hänen ohjeillaan kyetään etenemään erheettä ja saavuttamaan tavoite. Jos yritetään yksin ja harjoitetaan satunnaisesti, on mahdotonta edistyä.

Talonrakentamiseen tarvitaan pätevän arkkitehdin ohjeita. Jos aloitetaan hänen avuttaan, hanke tullee epäonnistumaan. Mikäli rakennetaan omaa mieltä, tarvitaan kokenut neuvoja opastamaan miten menetellä.

Monet pitävät meditaatiota mielen rentouttamisena, mutta tämä ei suinkaan ole meditaation todellinen tarkoitus, vaan mietiskely on mielen tavoitteellista ja aktiivista harjoittamista ja koulimista.

Rentoutumisen sijaan se on pikemminkin kamppailua: meditaatiossa rakennetaan mieltä, mutta monta mentaalista tekijää nousee esteeksi. Aloittelijalle tämä epäilemättä johtaa kovaan ponnisteluun, mutta vain näin voidaan saada tuloksia, ei tuhlaamalla aikaa uneliaisuuteen ja laiskuuteen.

Oikein harjoitettava meditaatio on paras menetelmä lisäämään ja edistämään mielessämme erikoisia mielen poikkeuksellista myötätuntoa, kehittämään mielen selkeyttä ja viisautta, puhdasta rakkautta jne. Erheellisesti mietiskelemisestä tulee pahimpia tapoja tuhlata aikaa, sen sijasta olisi parempi tehdä konkreettisia asioita käyttäen kehoa ja puhetta ja luoda jotain käyttökelpoista ja kouriintuntuvaa.

Meditaatioharjoituksen alussa vaikeinta on oman mielen hallitsemattomuus. Mielen ohjastamiseksi on ensin välttämätöntä kehittää keskittymistä. Tavallisesti mieli ei ole koskaan levollinen, vaan kuin voimakkaassa tuulessa liehuva lippu. Mielen on ensin rauhoituttava hieman, ennen kuin sitä voidaan käyttää seuraamaan tärkeitä ajatuksia ja päättelyketjuja. Niin kauan kuin mieli alati poukkoilee, on vaikea seurata täsmällisiä ja syvällisiä ajatuksia.

Buddha selitti monta meditaatiomenetelmää (bhāvana). Ne voidaan tiivistää kahteen tyyppiin: keskittyvä (sthāpita bhāvana) ja analyyttinen meditaatio (vicarita bhāvana). Molemmat ovat välttämättömiä. Keskittyminen ei yksin johda oivallukseen ei liioin analyyttinen mietiskely. Ne on tarpeen yhdistää.

Meditoinnissa voidaan käyttää tiettyjä kehon asentoja, mutta tärkeintä on mielen hallinta (huomion keskittyminen kohteeseen). Jotkut pitävät meditaatiota vain istuma-asentona, mutta näin ei ole. Jokainen osaa istua tietyllä tavalla, mutta keho ei meditoi vaan mieli.

Meditaation harjoittamiseksi on ensinnäkin välttämätöntä omata vastaava tieto (prajñā). Tietoa on kolmenlaista: kuultu tai opittu, (śrutamayī prajñā), pohdittu (cintāmayī prajñā), meditaation antama tieto (bhāvanāmayī prajñā). Ensiksi on saatava tietoa oppimalla, mikä avaa ovet ymmärtää harjoituksen kohdat. Tämä tieto voi sitten syventyä vankaksi vakaumukseksi selkeällä ja oikealla pohdinnalla. Tämä tieto on kehitettävissä syvälliseksi ymmärrykseksi koettuun suoraan oivallukseen harjoittamalla keskittyvää ja analyyttistä meditaatiota.

Tämä ei ole oikea hetki selittää tätä aihetta syvällisemmin, vaan kuvataan kolmikosta ensimmäistä, buddhalaisuuden näkemystä.

Buddhalaisuuden näkemys

Buddhalaisuus keskittyy mieleen, sillä tuntevat olennot ovat Buddhan opetuksen keskiössä, ja mielen ja olennon onnen ja kärsimyksen kokemusten välillä on suora suhde. Buddha on selvittänyt kaikkien onnen ja kärsimysten kokemuksiemme perustan olevan omassa mielessä.

Noin ei tavallisesti nähdä asioita, vaan arvellaan pikemminkin koetun onnen ja kärsimyksen syitä ulkoisen seikan tai toisen ihmisen aiheuttamaksi ja siitä vastuulliseksi. Tavallisesti arvellaan jotakuta toista, kotimaata, taloa, naapuria tai näkymättömiä pahoja voimia syypäänä koettuun kärsimykseen, eli syyt ovat ulkopuolisia. Lisäksi jollain henkilöillä on tiettyjä ajatuksia ja pitävät joitain näkymättömiä voimia syypäinä kärsimyksiinsä; kuvittelevat pahojen henkien aiheuttaneen kärsimyksen. Lyhyesti, he katsovat kärsimyksen syiden olevan itsensä ulkopuolella. Jotkut syyttävät vihollista epäonnestaan.

Samoin ajatellaan ulkoiset kohteet onnen lähteinä. Niiksi nähdään toinen ihminen, maa, raha, hankittava uusi esine tai omaksuttava uusi uskonto. Näissä kohteissa näemme onnemme lähteen. Joillakin taas on kummallisia käsityksiä, että hyvät henget tai haltiattaret tuottavat heille onnea.

Noilla näkemyksillä haetaan ulkopuolisia syitä onneen ja kärsimykseen. Eittämättä joskus nämä ulkoiset kohteet voivat olla osallisia onnellisuudessa ja kärsimyksessä, niitä pidetään erheellisesti kokemusten todellisina syinä. Tarpeeksi usein pidämme niitä kokemustemme todellisina syinä, vaikka ne tosiasiassa eivät sitä ole. Ulkoinen tekijä saattaa laukaista kokemuksen, mutta Buddha selvitti, ettei todellinen syy onneen ja kärsimykseen ei ole ulkopuolinen vaan mielessä.

Ulkoiset tekijät voivat muuttua, onnen aiheuttajasta saattaa kehkeytyä kärsimyksen lähteeksi ja piinasta koitua onnellisuutta. Toiselle onnellisuutta tuova henkilö voi aiheuttaa kärsimystä jollekin toiselle. Tai meille onnea tuottanut henkilö voi muuttua kärsimystä aiheuttavaksi. Tällaisia muutoksia tapahtuu aina. Näin vihollisista tulee ystäviä ja ystävistä vihollisia. Tällaista koetaan usein.

Monelle itämaalaiselle chilin syöminen on nautinto, usealle länsimaalaiselle se on tuskallista. Joillekin hapankaali on herkkua, muille ei.

Tiivistäen ulkoiset tekijät voivat muuttua. Jopa ulkoiset pyhät kohteet kuten kirkot, pyhimysten patsaat, temppelit jne. luovat onnellisuutta ja hyvää oloa monelle niihin uskoviin. Niiden ajattelu synnyttää hartautta joka laukaisee hyvänolon ja onnellisuuden heidän mielessä. Kristityillä on kirkkoja ja buddhalaisilla temppeleitä. Näiden uskontojen hartaille harjoittajille kohteiden havaitseminen herättää uskoa ja hyvää oloa heidän mielessään. Mutta maailman monissa uskonnottomissa nuo ulkoiset kohteet eivät suo onnea, vaan kirkon tai temppelin näkeminen aiheuttaa vihaa, mielipahaa ja vastemielisyyttä.

Kysyttäessä ovatko nämä ulkoiset pyhät kohteet hyödyllisiä, on vastaus, että ne ovat hyvin hyödyllisiä, koska saamme niistä siunausta. Mutta mielentilasta riippuu, koituuko niistä siunausta vai ei. Näin ulkoiset pyhät kohteet ovat vain tekijä, todellinen syy on omassa mielessä.

Buddha on selkeästi kuvannut aidon niin onnen kuin kärsimyksen lähteen löytyvän omasta mielestä.

Kärsimyksen syitä

Mitkä ovat kärsimyksen todelliset syyt? Ne eivät ole mitään mystisiä eivätkä täysin tuntemattomia, vaan mielentiloja kuten ahneus (rāga), kateus (irşya), viha (krodha), ylpeys (abhimāna), saituus (mātsara) jne., meille kaikille tuttuja mielentiloja. Näiden kaikkien juuri on itseä kahlehtiva tietämättömyys (ātmagrha) ja itseä hellivä itsekkyys (svayaṃpriya), ja näin tietämättömyys ja itsekkyys ovat mielen kärsimyksen todelliset juuret.

Tietämättömyys ja itsekkyys ovat mielen osatekijöitä. Niin pitkään kuin ne ovat voimakkaina mielessä, on kokeminen kärsimystä, vaikka siitä haluttaisiin vapautua. Hyvin itsekäs henkilö voi olla mitä miellyttävimmässä ulkoisessa tilanteessa, muttei koe todellista onnea eikä aitoa hyvinvointia. Kaikkialla muut saavat hänet rauhattomaksi, missä hän liikkuukaan, hänestä joka paikka on vastenmielinen ja jokainen hänen käyttämänsä esine epätyydyttävä. Jokaisessa seurassa, paikassa ja käyttäessään mitä tahansa hän ei ole kokeva onnea eikä tyytyväisyyttä.

Kuten kunnianarvoisella mestarillani oli tapana sanoa, hyvin itsekästä voidaan verrata kauttaaltaan haavojen peitossa olevaan. Hän ei koe hyvää oloa yhdessäkään kohdassa kehossaan, missä tahansa istuessaan tai liikkuessaan hän tuntee kipua.

Onnellisuuden syitä

Toisaalta onnellisuuden todelliset syyt, mielentilat kuten tyytyväisyys ja mielihyvä, puhdas epäitsekäs rakkaus, vilpitön myötätunto ja kärsivällisyys, aito viisaus ja toisten hoivaaminen ovat myös henkilön ihmismielessä. Nämä mielentilat edustavat todellisia onnellisuuden syitä. Jos nämä vaikuttimet ovat voimakkaita, voidaan hyvin suotuisissa ulkoisissa olosuhteissa. Jopa vaikeissa oloissa ne auttavat pysymään levollisena.

Jonkun onnistuttua vapauttamaan mielensä suuttumuksesta ja vihasta tyystin, hänellä ei ole enää vihollisia eikä koko maailmassa ole enää vihollisia. koska ’vihollinen’ sinänsä on vain mielen luoma nimeke. Ei ole kohteita, jotka itsessään ovat vihollisia. Vihan vallitessa mielessä, on oleva ulkoisia vihollisia.

Intialainen buddhalaismestari Śāntideva kuvasi tämän tilanteen näin: Jos halutaan kattaa koko maapallo nahalla, jotta piikit eivät satuttaisi jalkoja, ei tarkoitukseen koskaan löydy kylliksi nahkaa. Mutta jos peitämme omat jalkamme nahalla, peitettään jalat nahalla, tulos on sama. On niin kuin olisimme peittäneet koko maapallon nahalla. Niinpä haluttaessa voittaa kaikki viholliset tapaamalla heidät, puhumalla heille, ystävystymällä heidän kanssa tai antamalla heille lahjoja, tämä jatkuisi loputtomiin, koska on lukemattomia olentoja. Jos taas voitetaan ärtymys ja viha, vaikutus on sama kuin kaikkien vihollisten kukistamisella. Jokaisen ihmisen kohtaaminen ja hyvien välien luominen hänen kanssaan on mahdotonta, mutta ärtymyksen ja vihan täysin mielestä poistaminen on mahdollista.

Sisäiset syyt

Sisäisiä syitä, todellisten kärsimysten juuria kutsutaan buddhalaisuudessa kleśoiksi, jotka käännetään usein harhoiksi. Ne voivat tilapäisesti ilmetä hyvin voimakkaina mielessä, mutta ovat täysin poistettavissa oikein keinoin.

Harhat näet eivät ole osa mielen todellista luonnetta. Mielen olennainen luonne on puhdas ja vapaa tällaisista puutteista; mutta nyt mieli on monien epäpuhtauksien ja harhojen peitossa kuin kiviaineksen peittämä kirkas ja läpikuultava kristalli. Samoin mielen pystyy vapauttamaan erhe- ja estekuoresta ja paljastamaan sen puhtauden ja kirkkauden.

Jos erheet kuuluisivat mielen olennaiseen luonteeseen, mikään ei olisi muutettavissa. Silloin oltaisiin kuin hiilenpalanpesijä, joka, joka yrittää saada sen valkoiseksi. Tässä tilanteessa emme ole. Mieli on kuitenkin luonnostaan puhdas ja tahraton, vain tilapäisesti hetkellisten esteiden peitossa kuin taivas, joka voi peittyä paksuihin pilviin, jotka voimakas tuuli pian puhaltaa pois.

Tämä on yksi syy mahdollisuuteen erottaa mieli esteistä. Mutta on myös toinen syy: mielen erehdyksillä ei ole vakaata pohjaa. Ne perustuvat väärälle näkemykselle. Jos esimerkiksi rakennamme suuren hankkeen valheen varaan, voimme jatkaa näin tiettyyn pisteeseen, mutta ennemmin tai myöhemmin valhe paljastuu ja hanke pyllähtää nurin.

Sama pätee mielenerheisiin kuten ahneuteen, vihaan, kateuteen jne. Hetken ne saattavat olla hyvin voimakkaita, mutta vakaatta pohjatta ne perustuvat väärään tietämättömyyden (avidyā) näkemykseen (mithyadŗşṭi).

Tietämättömyys

Tästä syystä Buddhalaisuus painottaakin tosiasiaa, että tietämättömyys on kaikkien erehdysten juuri. Tunnetaan erilaisia asioita, itsemme, toisia ihmisiä, monenlaisia kohteita jne., mutta tiedetty ei täysin vastaa todellisuutta. Projisoinnissa on aina vajavuutta todellisuuteen verrattuna. Kyse on tietämättömyydestä. Ahneudella, vihalla, kateudella jne. on juurensa tietämättömyydessä.

Missä erehdytään havaittaessa itseä ja muita? Todellisuudessa me, muut ja kaikki kohteet ovat keskinäisriippuvaisia, mutta ne nähdään toisistaan irrallisina. Mutta me näemme kaikki kohteet ikään kuin ne olisivat toisistaan riippumattomia. Vihollinen vaikuttaa erilliseltä olennolta omine hahmoineen. Vaikuttaa siltä kuin löytäisimme todellisen vihollisen jossain siinä kehossa.

Itsestä ajatellaan: ”Olen tässä ja olen tärkeä.” Tämä ’minä’ havaitaan itsenä kehollisena, voimakkaana, itsenäisenä ja salaperäisenä ‘minänä’. Sama pätee itse, ystäviin, vihollisiin tai mihin tahansa, kohteet havaitaan aina noin.

Epäilemättä voidaan omakohtaisesti selvittää asian paikkansapitävyys tarvitsematta luottaa toisten selityksiin. Kykenemme itse näkemään onko asia niin kuin me tajuamme sen vai ei.

Tämä on meidän tapa hahmottaa asioita. Kysyttäessä, vastaako hahmotettu näkemys todellisuutta, vastaus on kielteinen. Tämä näennäinen olemassaolo ei lainkaan vastaa todellisuutta. On helppoa todeta, että näin ei ole. Jos otamme esimerkiksi vihollisen, me havaitsemme henkilön niin kuin tämä vihollinen olisi juuttunut tämän henkilön sisään hyvin kouriintuntuvalla tavalla. Tutkikaamme tarkemmin mikä tässä kohteessa on vihollisemme, Tutkikaamme tämän henkilön kehoa – onko hänen pää vihollinen, sitten? Ovatko käsivarret vihollinen? Ovatko jalat vihollinen tai onko hänen nenä vihollinen? Varmasti ei. Jos jatkamme tutkimista ja alamme hakea vihollista kehon sisältä, löydämme vain lisää ongelmallisia asioita mitä penkoa. Siellä on monta asiaa, mutta ei mitään mikä olisi vihollinen. Jos tiedemies tutkii henkilöä aina pienimpään hiukkaseen, hän ei löydä vihollista mistään, hän ei löytäisi sitä edes kvarkista. Jos joku tekee terävän analyyttisen meditaation ja hakee vihollista kohteesta, hän ei myöskään pysty löytämään vihollista mistään.

Tässä kouriintuntuvassa henkilössä, jota pidämme vihollisena, jota kohtaan reagoimme spontaanisesti vihalla, ärtymyksellä ja vastemielisyydellä, voimme etsiä vihollista niin kauan kuin haluamme, mutta emme löydä häntä mistään. Juuri näin on myös meidän oman henkilömme suhteen. Joskus luulemme olevamme onnellisia, surullisia, vihaisia; ja jos alamme hakea itsessämme tätä ”minää”, joka kokee kaiken tämän, voimme etsiä niin kauan kuin haluamme löytämättä sitä. Nämä analysointitavat näyttävät selvästi meidän tavallisen kohteiden havainnointi tavan olevan virheellinen.

Riippuvuussuhde

Miten kohteet ovat olemassa? Ne ovat riippuvuus- ja keskinäissuhteessa toisiinsa (pratītya samutpāda) ja keskinäissuhteessa. Esineet ovat olemassa toisistaan riippumatta ja molemminpuolisessa suhteessa toisiinsa (apekşita), eivät toisistaan riippumattomia. Oma ja muiden olemassaolo on riippuvainen syistä, olosuhteista, sekä havainnoivasta tietoisuudesta nimeäjänä ja myös merkityksestä, joka on annettu kohteille kuten ”minä” ja ”sinä”. Ne ovat vain nimiä, ne ovat vain merkityksiä, kohteiden olemassaolo riippuu kaikista näistä tekijöistä.

Kohteet ovat olemassa syiden, tekijöiden, nimen ja havaitsevan tietoisuuden koosteena, joten ne ovat keskinäisriippuvaisia. Itseä pidetään hyvin tärkeänä, mutta ’minä’ on muille ’sinä’ tai ’hän’, ja olentojen valtaosan näkökulmasta sillä ei ole mitään merkitystä. Läheisillemme olemme ”sinä”. Hieman etäisimmille olemme ”hän”. Ja suurimmalle osalle muille olentoja meillä ei ole minkäänlaista merkitystä. Tämä riippuu myös näkökulmasta, näköalan laajuudesta.

Noin kaikkien olentojen olemassaolo on keskinäisesti riippuvaista. Se voidaan päätellä, mutta ymmärrys ei kuitenkaan muuta välitöntä havainnointitapaa. Mieluummin näemme välittömästi vaan kohteet kuin niillä olisi sisäinen olemassaolo, jolloin viriävät mielentilat kuten. ahneus, viha, ylpeys jne. Tietämättömyys on syynä kaikkiin virheellisiin tajunnantiloihin.

Kaikki väärät mielentilat perustuvat väärään erhenäkemykseen. Oikein ponnistellen nuo kaikki väärään näkemykseen pohjaavat mielenharhat voidaan hävittää.

Muitten tukeminen

Samaten meillä on myös siemenet mahdollisesti hyödyllisiin taitaviin mielentiloihin. Jokaisella olennolla on nämä potentiaaliset mielentilat ja etenkin ihmisen mielentilassa ne ovat hyvässä toimintakykyisessä tilassa. Tekemällä vastaavat ponnistelut voimme vahvistaa ja edistää näitä mielentiloja. Kaikkia myönteisiä mielentiloja pystytään kehittämään ja voimistamaan oikealla perehtymisellä ja ponnistuksella. Tärkein on suuri myötätunto, jolla aidolla/vilpittömällä muiden kannustamisella/tukemisella ja viisaudella ymmärretään tarkoin ilmiöiden todellinen olotila.

Niinpä buddhalaisuudelle olennainen harjoitus on muiden tukeminen, koska kaikki olennot toivovat kokevansa onnea ja välttävänsä kärsimystä. Näin on, koska emme ole ainoat, jotka toivovat kokevansa onnellisuutta ja välttävänsä kärsimystä – enemminkin tämä toive on kaikilla olennoilla. Tästä syystä muiden vaaliminen ja sen toiveen kehittäminen, että muut saavuttaisivat toivomansa onnellisuuden ja säästyisivät kärsimykseltä. Näin myötätunto on buddhalaisuuden pääasia. Mutta me kehitämme sitä, paitsi ymmärtämällä muitten toivovan onnellisuutta ja välttävänsä kärsimystä aivan kuten mekin, myös oivaltamalla kuinka olemme syvällisesti kiitollisuuden velassa muille ystävällisyydestä. Tiedostamalla muilta jatkuvasti samamme tavattoman hyödyn ja avun, kehitämme toiveen palkita tämän ystävällisyyden. Tällä syvällä kiitollisuudella muita kohtaan kehittäkäämme päätös mahdollistaa heille kärsimyksestä vapautuminen ja pysyvän onnellisuuden nautinnon.

Muiden keinot alati hyödyttää meitä kuvataan laajasti buddhalaisuuden opeissa.

Muiden olentojen kanssa läheisen yhteyden tosiasian tunnustaminen, sen, että saamme verratonta hyötyä muilta joka hetki, on avain, joka johtaa suoraan bodhisattvojen sankarilliselle polulle, johtaen välttämättömästi buddhaksi tulemiseksi. Oivalluksesta kiitollisena otetaan yleinen vastuu kaikkien olentojen vapauttamisesta kärsimyksestä. Korkeampi huolenpito (adhyāśaya) johtaa täydellisen valaistumisen etsintään rohkean pyrinnön täyttämiseksi. Tämä on bodhisattvan suuri vala ja päätös, bodhicittan eli valaistuneen mielen kehittäminen.

Puhtaalla asenteella ei tavoitella vain omaa onneaan ja jopa vapautustaan kärsimyksen kierrosta, kaikkien muiden jäädessä kärsimykseen kykenemättöminä saavuttamaan pysyvää onnellisuutta. Tällainen yksilöllinen vapautus on luonnollisesti arvokas tavoite ja sen tavoittelu on todella positiivinen motiivi, mutta se on riittämätön. Niinpä on voitettava kaikki itsekeskeiset asenteet, jotka näkevät henkilön keskeisenä kohteena ja kehitettävä asennetta, joka sijoittaa kaikki toiset keskeiseen asemaan ja asettaa muiden hyvän olon etusijalle.

Lopullinen tavoite täydellinen valaistuminen (samyaksambodhi) tila, missä kaikki epäkohdat aina hienovaraisempaan erehdykseen, on tyystin hävitetty ja kaikki positiiviset ominaisuudet on kehitetty täydellisyyteen. Tuota tilaa ei yritetä saavuttaa ’ylimmäksi’ tai ’parhaaksi’ tulemiseksi, vaan oivaltaen, että vain se mahdollistaa kaikkien olentojen hyvinvoinnin. koska oivallamme, että ainoastaan tässä tilassa voimme mahdollistaa kaikkien olentojen hyvän olon. Välttämättömänä keinona tämän keskeisimmän toiveen toteuttamiseksi hyödyttää kaikkia olentoja pyritään valaistumistilaan harjoittamalla Buddhan opetuksia.

Oikea tapa lähestyä buddhalaisuutta

Buddhalaisuuden opiskelu poikkeaa muusta opiskelusta. On tärkeä kehittää oikea, dharmaa vastaava motivaatio ja pyrkiä oikeaan tavoitteeseen.

Koska opiskelemme dharma, on motivaation vastattava dharmaa. Dharmaa ei opiskella vain tietämyksen lisäämiseksi, vaan kauaskantoisen, alati etua tuottavan hyödyn saamiseksi.

Hyöty koituu onnen ja kärsimyksen todellisten juurten todellisesta ymmärtämisestä ja muuntamisesta. Niitä käsittämättä ei ole mahdollista saada aikaan kauaskantoista ja pysyvää etua, tähän ei päästä millään muilla tavoilla.

Millään muin keinoin opiskellulla tiedolla ei ole tällaista välitöntä yhteyttä onnen ja kärsimyksen todellisiin syihin eikä se tuota pysyvää hyötyä.

Mitkä ovat onnen ja kärsimyksen todelliset syyt?. Dharmassa selitetään niihin vaikuttaminen ja niiden muuntaminen. Se on dharman ydinsisältö. Näin dharmanopiskelu tuottaa kouriintuntuvan ja pysyvän tuloksen.

Joskus luullaan tavallisin toimin päästävän todella merkittäviin tuloksiin, kun taas dharma koetaan joksikin abstraktiksi vailla näkyviä seurauksia. Kuitenkin dharmaa todella ymmärtävä ja sitä käytäntöön oikein soveltava pääsee parhaisiin tuloksiin.

Kaikki paljon aikaa ja tarmoa vaatineet ponnistelut saattavat valua tyhjiin, jos dharmana pidetään jotakin aidolle opetukselle toisarvoista tai lähestytään dharma väärin,

Kun olemme tekemisissä dharman kanssa erehtymättömällä tavalla, silloin ei ole mitään joka tuottaisi itselle ja muille parempia tuloksia kuin dharman harjoittaminen.

Kun erheettä ollaan tekemisissä aidon dharman kanssa, ei ole mitään joka tuottaisi itselle ja muille parempia tuloksia kuin dharman harjoittaminen, koska kaikki teot vaikuttavat onneen ja kärsimykseen. Toimintaa pidetään mielekkäänä, kun se lisää onnen ja estää kärsimyksen, arvottomuuden, kelvottomuuden tilanteen pahenemisen kokemista. Mikään muu mittapuu ei erota aiheellista aiheettomasta, hyödyllistä hyödyttömästä.

Onnen ja kärsimyksen kokeminen riippuu onnen ja kärsimyksen syistä. Dharma yhdistää onnen ja kärsimyksen syihin, joihin voidaan vaikuttaa dharmaa harjoittamalla. Onnen ja kärsimyksen syihin voidaan välittömästi, etua tuottavimmin ja tehokkaimmin vaikuttaa harjoittamalla dharmaa.

Buddhalaisen filosofian perusteet

Buddhan opetusten ydin on, että onnen ja kärsimyksen todelliset syyt ovat mielessä, ulkoiset kohteet tarjoavat vain olosuhteet. Esimerkiksi muut henkilöt eivät ole todellinen syy, eivät muut kohteet; ei jumala eikä mikään haamu. Ennemminkin syyt itsemme jatkumossa ovat aiheuttaneet kaikki kärsimyksemme ja onnemme. Tämä on keskeinen kohta Buddhan opetuksissa.

Ymmärtämällä onnen ja kärsimysten syiden olevan omassa mielessämme pyritään ne muuttamalla tuottamaan aitoa hyötyä itselle ja muille pyrimme muuttamaan ne toteuttamaan todellisen hyödyn itsellemme ja muille.

Buddhadharman ytimenä ovat olennot, ei mikään muu. Jotkut saattavat luulla buddhalaisuuden keskeisen kohdan olevan Buddha tai nirvana, toisin sanoen vapaus olemassaolon kiertokulusta tai mielen tyyneys. Kaikki nuo ovat varmasti varsin hyödyllisiä saavutuksia, mutta ne eivät ole dharman ydin. Dharman keskeisessä kohdassa, sen polttopisteessä, ovat tuntevat olennot.

Olennoilla tarkoitetaan mielen omaavaa kohdetta. Mieli mahdollistaa heille onnen ja kärsimyksen kokemuksen. Dharma ja harjoittaminen ovat oleellisia oleellista olentojen olemassaolon vuoksi. Dharma on suhteessa ainoastaan olentoihin.

Dharman koko sisältö on tarkka kuvaus olentojen tilasta, heidän onnen ja kärsimyksen kokemisestaan ja mahdollisuuksista muuttaa heidän tilannettaan. Dharman selityksillä voi olla suuri merkitys vain suhteessa olentoihin. Selitykset vapautuksesta, olemassaolon ehdollisesta kiertokulusta ja buddhatietoisuuden tilasta jne. ovat kuvauksia olentojen eri tietoisuudentiloista. Ilman suhdetta olentoihin niillä ei ole mitään tarkoitusta.

Puhuttaessa ehdollisesta olemassaolosta eli saṃsārasta kuvataan olentojen nykytilaa, nirvāņa eli vapautuminen on tila, joka olentojen on mahdollista saavuttaa. Kummatkin ovat vain kuvauksia vallitsevista tai tulevaisuudessa saavutettavista mielentiloista.

Neljä jaloa totuutta

Neljä jaloa totuutta (catvāri ārya satyāni) kuvaavat tarkoin olentojen tilaa. Jalo totuus kärsimyksestä (duḥkha ārya satyāni) kuvaa olentojen perustilaa; jalo totuus [kärsimyksen] alkuperästä (syystä) (samudaya ārya satyāni) selvittää olentojen tilan syyn; jalo totuus kärsimyksen lakkaamisesta (nirodha ārya satyāni) on kuvaus olentojen vapauden tilasta; ja jalo totuus polusta (mārga ārya satyāni) antaa olennoille mahdollisuuden saavuttaa vapaus pätevällä menetelmällä.

Arhat ja bodhisattva kuvaavat olentojen tilaa. Śūnyatāssa (lisättäisiinkö käännös tyhjyys?) on kyse olentojen tilasta syvemmässä mielessä. Dharmassa viitataan monin sanoin suorasta suhteesta tunteviin olentoihin.

Dharman harjoittaminen

Dharman harjoittamisella tarkoitetaan rakastavan ystävällisyyden (maitrī), myötätunnon (karuṇā), kärsivällisyyden (kśānti) (śānti tarkoittaa rauhaa; kärsivällisyys, pitkämielisyys = kśānti), anteliaisuuden (dāna), eettisyyden (śīla) jne. kehittämistä. Kaikella tällä harjoittamisella on suora yhteys olentoihin – tämä on helposti ymmärrettävissä. Kehittyvä myötätunto kohdistuu olentoihin, samoin rakastava ystävällisyys. Anteliaisuudella on tarkoitusta välittömänä apuna muille olennoille. Etiikassa on mieltä vain suhteessa muihin olentoihin, koska etiikka tarkoittaa taitamattomien tekojen välttämistä ja hyödyllisten toimintojen harjoittamista. ”Taitamattomilla teoilla” tarkoitetaan toisten vahingoittamista. ”Taitavat teot” tuottavat olennoille etua. Näin etiikan harjoittamisella on mieltä vain suhteessa olentoihin.

Kaikki dharmaopetukset ja -harjoitukset ovat suorassa suhteessa olentojen tilaan. Olentojen olemassaolon takia on dharma ja olennoille on dharma käyttökelpoista ja välttämätöntä. Olennoitta ei olisi dharman tarvetta eikä käyttöä. Niinpä dharman ydin ei ole jumaluus tai nirvāṇa vaan olennot. Ei edes buddha ole keskeinen, koska buddha on syntynyt tuntevasta olennosta eikä päinvastoin. Buddhatilan voivat vain olennot saavuttaa (riippuvuus)suhteessa muihin olentoihin. Olennot eivät synny riippuvuussuhteessa buddhaan, vaan buddha syntyy syysuhteesta olentoihin. Näin olennot ovat dharman ja buddhalaisen näkemyksen tärkein kohta, jonka oikea ymmärtäminen on olennaista. tämä on yksi buddhalaisen näkemyksen kaikista tärkeimmistä kohdista, ja sen ymmärtäminen on olennaista.

Buddhalaisuuden ydin

Kysyttäessä mikä on buddhalaisuuden perusasia, vastaus on toisaalta: ”olennot ovat keskeinen kohta” ja” toisaalta ”onnen ja kärsimyksen syyt löytyvät mielessä ja nämä syyt on muunnettava”. Tämä on toinen keskeinen dharman kohta.

Niin kauan kuin mielen erheet, kuten ahneus (rāga), viha (dveṣa) ja sekaannus (moha) ovat itsessä, kyse on ehdollisen olemassaolon kiertokulun tilasta, missä ne ovat kärsimyksen ilmentymiä. Mielen vapauduttua erheistä, kuten ahneus, viha ja tietämättömyys, puhutaan kaikesta kärsimyksestä vapautuneesta ja pysyvän rauhan tilasta. On erheellistä olla näkemättä asioita näin ja ajatella, että ollaan saṃsārassa niin kauan kuin viivytään tässä maailmassa, ja nirvāṇassa kun siirrytään toisen maailmaan. Erhenäkemys on, että ollaan saṃsārassa niin kauan, kuin ollaan olemassa ja sen jälkeen nirvāņassa.

Harhojen hallitessa mieltä ollaan tavallisia olentoja olemassaolon kiertokulussa. Heti kun harhat on poistettu, ollaan vapauduttu. Se ei merkitse loppua, vaan olemassaolo jatkuu täydellisessä vapaudessa ja pysyvässä rauhassa. Kun jopa harhan jättämät hienot jäljet on täysin poistettu ja kaikki mielen ominaisuudet kuten viisaus, myötätunto, kyvyt ja toiminnot on kehitetty täydelliseksi, kyse on buddhatilasta. On myös tärkeätä ymmärtää tämä tosiasia: buddhuus on verraton mielentila olematta toinen maailma tai sijaitsematta jossakin kaukana avaruudessa, eikä jotain muun tapaista, kuten toinen maailma, eikä tila jossain ylhäällä avaruudessa; vaikka käytetään sanaa ”valaistuminen”, se ei välttämättä viittaa valoon tai valoisuuteen, eikä tarkoita buddhuutta.

Buddha-tilassa kaikki esteet karkeimmasta hienoimpaan on raivattu tyystin ja kaikki hyveet ja otolliset ominaisuudet on kehitetty täydellisiksi, rajattomiksi ja välittömiksi. Sitä kuvaa/ sanskrit sana ”buddha”, joka tarkoittaa ”täysin herännyttä” tai ”täysin avautunutta kukkaa”.

Toinen pääkohta buddhalaisessa näkemyksessä on, että mielen erehdykset ei ole oleellinen osa mielen luonteessa, ja niinpä mieli voidaan vapauttaa erheistä ja esteistä; on siis mahdollista poistaa kaikki puutteet ja vastukset, koska ne eivät kuulu mielen todelliseen luontoon.

Lisäksi on ymmärrettävä Buddhan opetusten monta näkökulmaa, ei ole vain yhtä olennoille soveltuvaa tai soveltumatonta, vaan erilaisille kyvyille käypää dharmaa, vaan erilaisille kyvyille, Tuon käsittävä ei voi kiihkoilla jostakin tietystä dharmamuodosta. Sitä ymmärtämätön taas luo vahvan ja kiihkomielisen tarrautumisen määrättyyn näkökantaan, mistä on koituu vaara lahkoutumiselle.

Olennoilla on eri olosuhteet, kyvyt ja taipumukset. Buddha antoi suuressa myötätunnossaan, viisaudessaan ja taitavuudessaan suuren määrän kaikille olennoille sopivia eri opetuksia.

Logiikka ja omakohtainen kokemus

Toinen erikoinen ominaisuus Buddhan opetuksissa on opetuksen pätevyys sen harjoittamisen arvon perustuessa järkevälle, loogiselle pohjalle ja omakohtaiseen kokemukseen. Sitä ei arvioida opettajan arvon mukaan, kuten rodullinen alkuperä, fyysinen olemus tai väri, ikä, sosiaalinen asema, arvonimi, suosio, jne., vaan se perustuu merkityksen täsmällisyyteen, todellisuuden vastaavuuteen ja positiiviseen vaikutukseen etsijöiden mieleen. Kun tarkoitus on epälooginen ja epäoleellinen, ei merkitse kuka opettaa tai kuinka kaunopuheisesti tai runollisesti opetus esitetään, sitä on silloin vähän hyötyä dharman opiskelijalle ja -harjoittajalle. Opetukseen sokeasti uskominen ja sen seuraaminen eivät ole oikeata lähestymistä. Valaistunut on selkeästi korostanut tätä kun hän sanoi: ”Oi, munkit ja viisaat miehet, kuten kullanetsijä testaa kultaa sulattamalla, takomalla ja koetinkivellä, tarkastelkaa opetuksiani ja hyväksykää ne sitten, mutta älkää tehkö sitä kunnioituksesta minua kohtaan.”

Turvautuminen

Aidon dharmanharjoittajan otollisen asenteen tulisi olla kuten hoitoa hakevan sairaan miehen. Sairaanhoidossa on kolme tarpeellista asiaa: pätevä lääkäri, oikea lääkintä ja lääkintäapu kuten hoito. Potilaalla on motivaationa tai vaikuttimena tiedettävä olevansa sairas ja pyrittävä tosissaan parantumaan täysin. On päättäväisesti haettava apua parantuakseen. Tätä ei tavoitella tavan, ajanvietteen, kuuluisuuden, maineen, rikkauden yms. takia, koska ei voida elää potevana, hyvää terveyttä tavoitellaan koko sydämestä,

Juuri noin on oltava vilpitön dharman pontimessa, havaiten kaikki kärsimyksen syyt itsessä ja vain dharma ainoana parannuskeinona. Näin Buddhaa etsitään täysin pätevänä lääkärinä, dharmaa ainoana tepsivänä parantavana hoitona ja saṅghaa täydellisenä, hyvin avuliaana ryhmänä.

Tätä näiden kolmen korvaamattoman avun sydäntä koskettavaa tavoittelua kutsutaan TURVAUTUMISEKSI KOLMEEN JALOKIVEEN. (triratna śaraņa gamana). Tällä puhtaalla asenteella alkaa koko dharman harjoittaminen.

© 11.11.23 Rabten Choeling • EditorialData protection